|
Hyvät nyplääjäystävät!
Lainaus Suomen Pitsinnyplääjät ry:n toimintakertomuksesta vuodelta 1990:
”Eila Nisosen koolle kutsumina kokoontui 17.2.1990 Nurmijärvelle n. 40 pitsinnypläyksestä kiinnostunutta henkilöä. Kokouksen aluksi käytiin keskustelua pitsinnypläyksen nykytilasta, koulutuksesta, tiedonkulusta, Oidfasta (kansainvälinen pitsijärjestö) jne.
Vilkkaan keskustelun tuloksena päätettiin perustaa yhdistys, jolla oli työnimenä Suomen Nyplääjät ry. Kokous päätyi kuitenkin nimeen Suomen Pitsinnyplääjät ry.”
Tavoitteet ja toteutuminen
Siitä on nyt aikaa kulunut 15 vuotta ja sitähän me nyt juhlimme täällä Tampereella. Muutamalla lauseella voimme vähän tarkastella, miten ovat tavoitteet toteutuneet.
Yhdistyksen keskeisiksi ajankohtaisiksi tavoitteiksi todettiin yhteistyön kehittäminen, eri nypläysyhdistysten kartoittaminen, tiedottaminen jne. Ensimmäiseksi mainitaan yhteistyön kehittäminen. Tämä kohta on mielestäni toteutunut erittäin hyvin, kun katsomme tätä joukkoa, joka on tänne saapunut ympäri Suomea. Sehän jo osoittaa tätä yhteistyötä.
Yhdistysten kartoittaminen: Erillisiä yhdistyksiä on tietääkseni vain 6-7, en ole kuullut, että lähiaikoina olisi perustettu uusia paikallisyhdistyksiä. Varmaankin on katsottu tämän valtakunnallisen yhdistyksen riittävän ja eri opistojen piirithän toimivat tällaisina yhdyssiteinä. Näitä vapaamuotoisia ”ompeluseurojahan” voimme aivan hyvin perustaa, kunhan löydämme vaan kokoontumispaikan.
Tiedottaminen
Tiedottamiseenhan meillä on tämä Pitsiposti-lehti, joka 4 kertaa vuodessa tulee jokaiselle jäsenelle. Tiedon saaminenhan on varmaan kaikille se tärkein anti ja lehtihän on paras tiedon levittäjä, ainakin tällaiselle ihmiselle, joka ei ole näihin nykyisiin sähköisiin viestimiin päässyt perille.
Lehti on mielestäni onnistunut hyvin ja kehittynyt valtavasti. Nykyisin on jo värikuviakin ja selostuksia matkoista ja arvioita näyttelyistä. On tietoa kursseista ja näyttelyaikatauluja. Nyt on vain omasta itsestämme kiinni, kuinka se lehti tulee luettua ja laitettua muistiin mitä ja milloin on jotain katsottavaa. Sitten jälkeenpäin harmittaa, kun pääsikin joku tilaisuus ohi. Mallejakin on eri puolilta maailmaa ja vaikeusastetta riittää. On kuulunut huhuja, että helpompiakin malleja kaivattaisiin, joita aloittelevatkin nyplääjät voisivat tehdä. Onneksi meillä on niitä aloittelijoita, jotka ovat ”koukkuun” jääneet!
Kurssit, kädentaidot ja mielenterveys
Ja näitä ”koukkuun” jääneitähän täällä Pirkanmaallakin on jo 50 vuoden takaa. Siitä on jo tasan 50 vuotta, kun täällä Tampereella pidettiin ensimmäiset nypläyskurssit. Täällä oli perustettu ensimmäinen neuvonta-asema ja kurssitoiminta aloitettiin nypläys- ja revinnäiskursseilla v. 1954 syksyllä.
Se oli sitä aikaa, kun ei ollut monistuskoneita, tietokoneista puhumattakaan. Voidaankin kysyä sen vanhan televisiomainoksen tapaan, että ”mitä oli silloin, kun ei ollut Floraa”. Mitä oli nyplääjillä silloin, kun ei ollut monistuskonetta. Vastaus on: Oli parsinneula ja nippu puotipaperia. Paperinippu tai muutama paperi tyynyn päälle ja mynsteri siihen, sitten vain neulalla pisteltiin. Muutama lyijykynän viiva siihen ja siinä oli malli. Täytyihän se siitä vielä pistellä mynsteripahville ennen kuin pääsi nypläämään. Eikä niissä malleissa mitään kulmiakaan ollut silloin aivan alkuun. Kulmat piti tehdä peilin avulla: monta jäljennöstä tehdä voipaperille, siitä peilin avulla katsoa, mistä kääntyisi parhaiten, paperia taitettiin ja leikattiin moneen kertaan ennen kuin onnistui. Näillä vanhoilla konsteilla tuli sitä oppia saatua ja annettua.
Siitä se kuitenkin kurssitoiminta lähti ja jatkokurssikin oli muistaakseni jo seuraavana vuonna. Olin sitä ennen käynyt myös Rauman kansalaisopiston jatkokurssin.
Näiltä vuosilta voisin mainita Hilkka Lehtisen, jonka suunnittelemia ja valmistamia töitä olemme näissäkin näyttelyissä saaneet ihailla. Vuonna 1962 muutimme kokonaan tänne Tampereelle ja silloin näitä kursseja alkoi olla vähän jatkuvammin, joilla sain olla opettajana. Näiltä vuosilta on Eija Kaitala, kaikille tuttu yhdistyksemme ”työmyyrä”. Hänelläkin varmaan jo yli 40 näitä nypläysvuosia ja vielä Helmi Haapaniemi on sellainen hiljainen uurastaja, jonka suku on varmaan jo kyllästetty nypläystuotteilla. Suuri määrä on niitä, joille olen saanut tätä nypläysoppia antaa ja monille siitä on jäänyt elämänpituinen harrastus.
Minulle sanottiin, että saat muistella menneitä ja niitähän olen muistellut. Kauan odotin, että jotain yhteistä olisi, kun tuntui, että oli niin orpo olo ja teenkö nyt oikein vai väärin. Rauma oli ainoa paikka, josta jotain oli saatavissa ja sielläkin oli vähän alkutekijöissään tämä yhdistystoiminta. Malleja vähän sain, niitä parsinneulalla monistettuja. Anteeksi raumalaiset! Kyllä nyt on teilläkin hienot mallit ja jopa valmiit mynsterit saatavilla. Nythän meillä on tämä koko maan kattava yhdistys ja se on niin mainio asia, että sitä ei ehkä osaa arvostaakaan, joka ei tunne aikaa sitä ennen.
Haluan vielä tuoda esille joitakin ajatuksia käsityön merkityksestä mielenterveyteen. Suomen mielenterveysseura on eräässä raportissaan jo vuosia sitten todennut, että samanaikaisesti työolojen kehittämisen kanssa tulee luoda ihmisille myös vaihtoehtoja, työtä korvaavia sekä yksipuolista työtä täydentäviä toimintoja. Niiden on annettava elämälle mielekästä sisältöä ja mahdollisuuksia sellaisten tarpeiden tyydyttämiseen, jotka eivät saa tyydytystä työstä, sekä keinoja niiden stressivaikutusten tasoittamiseen, jotka jossain töissä ovat väistämättömiä tai vaikeasti poistettavia. Käsityö kaikissa eri muodoissaan on mitä parhain vaihtoehto. Tietysti kaikella muullakin työllä, jonka ihminen tuntee mielekkääksi, on tämä sama vaikutus, esimerkiksi puutarhatyöllä.
Käsityön mielenterveydelle edullista vaikutusta voidaan hakea kahtaalta, ensiksi itse toiminnasta, työstä ja toisaalta työn tuloksesta, valmiista tuotteesta. Käsityö on tavoitteellista toimintaa ja siksi mielekästä. Se tähtää tiettyyn lopputulokseen, valmiiseen tuotteeseen. Sitä ennen se tarjoaa toisaalta rutiininomaista ”hermolepotyötä” eli työllistää kädet ja toisaalta suunnittelua sekä etukäteen että tuotteen valmistusprosessin aikana työllistäen siten aivot. Mahdollisuus kokea tuotteen valmistaminen alusta loppuun onkin käsityön tärkeä anti nykyajan ihmiselle.
Käsityö edistää mielenterveyttä mm. seuraavista syistä:
- Se antaa mahdollisuuden itsensä ilmaisemiseen ja toteuttamiseen tarjoamalla purkautumistien omille tunteille ja ajatuksille
- Tavoitteellisena, pitkäjänteisenä ja kokonaisvaltaisena toimintana se kehittää keskittymiskykyä ja antaa mielekkyyttä toiminnalle
- Työprosessi sinänsä tuottaa tekijälleen mielihyvää ja tyydytystä ja tämän todistaa jo isäni aikoinaan sanoma vanha hämäläinen sanonta: ”Kyllähän niitä töitä pian tekkee, aatokset se on jokka aijjaan viä”.
Käsityö on myöskin viestimistä, se on itsensä ilmaisemista. Hilkka Pietilä joskus jo vuosia sitten eräässä esitelmässään on puhunut kauniisti käden kielestä, joka on kieli siinä missä puhuttu tai kirjoitettukin kieli. Valitettavasti vain tänä päivänä suuri osa ihmisestä on ”käsistään mykkiä”. Pietilän puhutteleva lausuma ”ihminen, jolla on mykät kädet, on invalidi”, vetoaa sen puolesta, että terveen, ehyen ihmisen luomiseen tarvitaan myös käden taitojen arvostamista ja kehittämistä.
Käden taidoissa tarvitaan sekä kättä että ajatusta ja näiden vuorovaikutusta.
Nämä kaikki määritelmät voimme yhdistää kyllä tähän nypläämiseenkin, mehän kaikki olemme varmaan sen todenneet itsessämmekin, kuinka rauhoittavaa se on. Kotiväkikin on sen varmaan huomannut, koska tässä ihan lähiaikoina ryhmässämme eräs rouva kertoi, että kun oli miehen kanssa jotain erimielisyyttä ja hän sitten vähän naputti niin kuin meillä naisilla joskus on tapana, niin mies sanoi hänelle: ”Menes nyt sinne tyynys viereen vähän rauhoittumaan”. Hänkin oli huomannut, että se on hyvä keino.
Aino Linnoven sanoin
Lopuksi lainaan Aino Linnoven kirjan loppulauseesta pätkän: ”Oli järjestetty nyplääjille virkistystilaisuus, jossa puhuja totesi, että nykypäivän nyplääjät ovat yleensä vähävaraisia pieneläjiä, mutta samalla he ovat paikkakuntansa tyytyväisimmät ja iloisimmat asukkaat”.
|
