2010 Marketta Palon juhlapuhe 20-v juhlakokouksessa Hämeenlinnassa

Kuva, Toivo Halmela

Hän. joka tekee työtä käsillään,
on työläinen.

Hän. joka tekee työtä käsillään 
ja päällään, on käsityöläinen.

Hän. joka tekee työtä käsillään,
päällään ja sydämellään, on taiteilija.

Pyhä Fransiskus Assisilainen

Arvoisa 20-vuotias yhdistys Suomen Pitsinnyplääjät ry, arvoisat kunniajäsenet,

hyvät hallituksen nykyiset ja kaikki entiset jäsenet,

hyvä juhlayleisö,

 Sydämelliset onnittelut 20-vuotiaalle! Olet kukoistavassa iässä ja me nyplääjät ja pitsin ystävät saamme nauttia kukoistuksestasi toivottavasti vielä useampia vuosikymmeniä!

 Oheisen Fransiskus Assisilaisen tekstin olen tallettanut Ann Collierilta, joka oli 80-luvulla joitakin vuosia kansainvälisen pitsijärjestön OIDFA:n puheenjohtaja. Kuvassa Auguste Rodinin veistos Kädet. Tämä veistos sopii mielestäni kuvaamaan sitä, mikä on keskeistä meille nyplääjille ja kaikille käsityöläisille. Veistos ei ole kuva pelkistä käsistä, vaan siinä on kädet, joilla on tehty jotain ja joilla tehdään vielä jotain niin, että ihmisen koko sielu on tässä tekemisessä mukana. Olen liittänyt nämä kaksi toisiinsa jo tuolloin 1980-luvulla ja ne tuntuvat yhä yhtä puhuttelevilta.

 

Olen itse aloittanut nypläyksen parissa lukioikäisenä vaihto-oppilaana Belgiassa lukuvuonna 1980-1981. Nypläys oli käsityön laji, joka ns. kolahti heti. Se vei mennessään ja johti käsityönopettajan koulutukseen. Kansainvälinen ja kansallinen yhdistystoiminta tulivat luontevasti mukaan nypläyksen kansainvälisen luonteen ja toisaalta sen kansallisten ominaispiirteiden myötä. Opintojeni lomassa ja niitä täydentäen opiskelin lisäksi kahtena eri lukuvuonna Belgiassa lisää nypläys- ja pitsioppia saadakseni. Nypläys tuntuu vieneen mennessään monet muutkin kuin minut. Tällaisia keskusteluja olen käynyt ainakin Pirkko Jääskeläisen, Elli Peuran ja Auli Haapasen kanssa, muutaman nyplääjänimen mainitakseni. Tähän on pystynyt kaikista käsityötekniikoista vain nypläys, koska monet tällaiset henkilöt ovat monen eri lajin käsityöläisiä.

 Suomen Pitsinnyplääjien perustamisesta käytiin keskustelua minun asuessani Espanjassa – pitsien takia tietenkin. Olin kirjeenvaihdossa tuolloin pitsikauppa Skriinin omistajana tunnetun Ritva Kososen kanssa ja keskustelin asiasta siis kirjeitse. Itse muistan tuolloin keskustelun aiheena olleen yhdistyksen muodon, tulisiko sen olla jäsenyhdistykset yhdistävä liitto, jonkinlainen kattojärjestö. Vaihtoehtona oli tavallinen yhdistys, mihin voivat liittyä jäseneksi niin yksityiset henkilöt kuin yhdistyksetkin. Yksittäisiä yhdistyksiä taidettiin niihin aikoihin myös perustaa muutama lisää entisten perinteisten Rauman ja Heinämaan oheen.

 Nypläysherätys oli vähintään koko Euroopan alueella alkanut 1970-luvulla kun monien vanhojen taitojen ja erityisesti ainutlaatuisen nypläyksenkin  pelättiin häviävän. 1980-luvulla oltiin kansainvälisestikin jo järjestötasolla, kun OIDFA perustettiin. Luonteva jatko tuntuu olevan Suomessakin kansallisen, paikkakuntaan sitomattoman nypläysyhdistyksen  eli Suomen Pitsinnyplääjät ry:n perustaminen. Suomalaiset nyplääjäthän olivat erityisen aktiivisia osanottajia kansainvälisessä nypläystoiminnassa.

 Tiedonjano tuntui olevan päällimmäinen tarve. Muistan itsekin, että kun aloitin nypläyksen opiskelun, opettajamme Belgiassa kehotti vaalimaan niitä harvoja malleja, joita oli saatavilla. Ostin tuolloin vielä jokaisen löytämäni nypläyskirjankin, eikä niitä Belgiassakaan ollut tuolloin kuin muutama. Suomen Pitsinnyplääjien jäsenlehteä Pitsipostia ryhdyttiin julkaisemaan siis jopa ennen yhdistyksen virallista perustamista, lehden rooli tiedonvälittäjänä ja nyplääjien yhdyssiteenä kautta maan tuntui elintärkeältä.

 Palasin Suomeen 1990 ja tuota pikaa tulin yhdistyksen jäseneksi ja hallitukseenkin seuraavana vuonna.  Tuolloin puheenjohtajana vaikutti jo edesmennyt Eila Nisonen Nurmijärveltä. Muutenkin nurmijärveläiset nyplääjät ovat olleet keskeisessä roolissa yhdistyksen perustamisen aikoihin ja pitkään sen jälkeenkin. Yhdistyksen ensimmäinen varsinainen mallisarja Ida-Mari on perua tuolta ajalta. Ida-Mari-pitsit oli Eila Nisonen saanut hyvinkääläiseltä nyplääjäoppilaaltaan. Ne olivat tämän tädin Ida-Marin perua. Malleista karsittiin raumalaiset ja heinämaalaiset ja poimittiin erilleen siis entuudestaan vähemmän tunnettuja malleja 16 kpl, joista mielestäni ainakin 7 mallia on julkaistu Pitsipostissa. Lienevätkö sitten Ida-Marin omaa käsialaa vai muuten vähemmän tutuista lähteistä peräisin.

 Suomen Pitsinnyplääjien rooli koko maan nyplääjiä yhdistävänä yhdistyksenä  on siis aina ollut keskeinen ja mielestäni toteutunut hyvin. Tämä on ollut myös määrätietoinen tavoite yhdistyksen olemassaolon ajan. Muistan puheenjohtajakaudellani koulutusasioiden ja Pitsipostin kehittämisen olleen keskeisiä tavoitteita ja niin hallituksen keskusteluissa kuin Pitsipostin sivuilla koko ajan.

 Nyplääjiä yhdistämään lanseerasimme vuosikokouksen oheen tuolloin myös syystapaamisen. Alun 20 hengen tapaamisesta Nurmijärven Jokelassa pääsimme pian jo ilahduttavaan ja meidät mukavasti yllättäneeseen yli 70 osanottajaan Hämeenlinnassa.  Hienona muistan myös nuoruuteni kotikaupungissa Seinäjoella pidetyn vuosikokouksen tapahtumineen vuonna 1995, jota Kerttu Arvon kanssa eilen muistelin. Monta nyt jo tavallisina pidettyä asiaa otettiin noina vuosina käyttöön. Yksi tällainen oli nypläysmallin liittäminen kokousaineiston mukaan ja toinen oli yli yön kestänyt tapahtuma. Seinäjoella kaupunki tarjosi valtakunnalliselle yhdistykselle hienon vastaanoton, olimme Ilkka-lehden sivuilla , lehteen haastateltiin eteläpohjalaisen nypläyksenopetuksen pioneeria jalasjärveläistä Ella Kokkoa ja meillä oli näyttely Rustoopuorissa, käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen tiloissa.

 Koulutuskin on lisääntynyt erilaisten kurssien muodossa useamman eri tahon järjestämänä. Yhdistyksemme lehti Pitsiposti toimii tehokkaasti tämän tiedon levittäjänä. Ammatillinen koulutus toteutui muutamassa erässä Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen siipien suojissa Nakkilassa. Toimin itse siellä päätoimisena tuntiopettajana ensimmäisen kurssin aloittaessa ja tuntiopettajan vielä myöhemminkin. Noilta vuosilta tulivat Suomen Pitsinnyplääjien toimintaankin mukaan Pilvi Salonen, Hellevi Wikgren ja Arja Virtanen.

 1980-luvun kultaisista vuosista tultiin kuitenkin 1990-luvun lamavuosiin ja tämän alan ammatillinen koulutus jäi marginaaliin. 2000-luvulla tietotekniikka ja Internet löivät itsensä läpi ja nyt piirrämme nypläysmalleja tietokoneella, etsimme alan tietoa netistä ja Rauman kansalaisopisto suunnittelee nypläyksen verkko-opetusmateriaalia. Suomen Pitsinnyplääjien verkkosivut ovat jo keskeinen osa yhdistyksen tiedonvälitystä ja toimintaa.

 Seinäjoen vuosikokouksessa vuonna 1995  jätin puheenjohtajuuden Auli Haapaselle ja kaikkien nykyään tuntema Eija Kaitala oli tuolloin jo aloittanut aktiivisen toimintansa yhdistyksessämme. Pohjoinen ulottuvuus vahvistui ja laajeni Hillevi Mitikan myötä. Lehteä haluttiin kehittää ja jonkin aikaa sitä toimitti alan ammattilainen Liisa Kirves Aulin ja Eijan ollessa lehden taidokkaita kokoajia. Lehden ulkonäön tyylin muutoksen perusteella taittajaksi tuli alan ammattilainen AD-Helena vuonna 1996, kuvia tuli lisää ja vuonna 2000 tulivat värit lehden kanteen ja sisäsivulle, nyt värit ovat jo joka sivulla.

 Periaate yhdistyksen toiminnan ulottamisesta lehden avulla joka puolelle maata on toteutunut. Hienosti on mielestäni toteutunut myös syystapaamisten ja vuosikokousten järjestäminen eri puolilla maata. Yhdistys on saanut jäseniä etelästä pohjoiseen ja idästä länteen ja tapahtumien siirtyminen paikasta toiseen on tuonut toiminnan piiriin nyplääjiä eri puolilta maata. Tässä Suomen Pitsinnyplääjät on saavuttanut tavoitteensa erinomaisesti. Hallituksen kokoonpano ei keskity liikaa yhdelle paikkakunnalle ja sen vaihtuvuus on riittävä.

 Yhdistys on todella kehittynyt ja kasvanut hyvässä suunnassa ja oikealla tavalla. Olen itse ylpeä ja iloinen siitä, että olen voinut omalta osaltani olla vaikuttamassa tämän yhdistyksen toimintaan ja kehittymiseen. Olen tässä yhteydessä nostanut esille joitakin nimiä, mutta olisin voinut mainita vielä lukuisia muita, monen meistä tuntemia henkilöitä eri puolilta Suomea.  Osa heistä istuu varmaan nytkin täällä salissa. On hienoa, että tässä yhdistyksessä toimimisen viestikapula on kulkenut hyvin eteenpäin, nyplääjältä toiselle ja paikkakunnalta seuraavalle. Suomen Pitsinnyplääjät on onnistunut nypläyksen parissa toimivien eri tahojen yhdistäjänä. Nypläysmaailma on niin pieni, ettei voimia tule hajottaa vaan meidän tulee puhaltaa yhteen hiileen.

 Intohimomme kohde on yhteinen: nypläys ja pitsit. Ja tässä kohtaa uskaltaisin väittää vielä että nimenomaan se nypläys.

 Mikä on sitten nypläyksen taianomainen vetovoima, mikä on sen salaisuus? Mikä on se jokin nypläyksessä, joka saa meidät toimimaan intohimoiseksikin kuvattavalla tavalla. Seuraavassa olen yrittänyt raottaa verhoa ja pohtinut tiedon ja taidon osuutta nypläyksessä. Olkoon se omistettu kaksikymmenvuotiaalle yhdistykselle. Teksti on peräisin vuodelta 1992 ja julkaistu Pitsipostissa 2/1993. Se on osa käsityötieteen jatko-opintojani. Runollisessa muodossaan se voisi olla oheinen ote Aaro Hellaakosken runosta Satakieli herää. 

Kenen tietäisin
onnesta osattomaksi jääneen,
hänet toisin tänne,
ja vaatisin rakastamaan
tätä turhinta,
mitä on tehty milloinkaan.

Käsityön filosofiset ja historialliset perusteet. Elokuu 1992. Essee.

 

Marketta Palo

 Tieto ja taito nypläyksessä

 

Tekstiilityöntekijöiden salatieteeksi mielletty nypläys ja tekstiilien mystiikkaan liitetyt pitsit ovat oma maailmansa myös käsitöiden puitteissa. Pitseillä, joita valmistetaan muillakin tekniikoilla kuin nypläten, ei ole muita arvoja kuin esteettiset. Niiden ensisijainen funktio on koristaminen.[1] Koristelukohteen mukaan tulee siten mukaan joitakin käytännön edellyttämiä kestävyysominaisuuksia, mutta ennen kaikkea pitsin tulee olla kaunis. Tässä mielessä nypläys on taidekäsityötä.

 

Keskityn kuitenkin tässä yhteydessä pelkkään nypläykseen tekniikkana, oli nypläten tehtävä tuote mikä tahansa. Nyplätessä nypylöille kierrettyjä lankoja siirretään toistensa yli ja ali tietyllä tavalla, jolloin saadaan aikaan erilaisia lankojen ja lankaparien sidoksia. Nämä sidokset kiinnitetään nuppineuloilla määrätyistä kohdista alustaan, joka on pahvinen pistemalli nypläystyynyn päällä.[2] Näin muodostuu pitsimäinen kudelma. Olennaista on se, että mahdollisuuksia lankojen toistensa yli ja ali siirtämiselle on loputtomiin ja toisaalta se, että kaikki tapahtuu kahden perussiirron avulla. Langat ovat nyplääjän tietojen ja taitojen varassa muokattavissa halutunlaiseksi pitsimäiseksi kudelmaksi.[3]

 

Verrattaessa nypläystä kutomiseen tai neulomiseen, korostuu nypläyksessä enemmän yksittäisten lankojen merkitys. Kudonnaisissa ja neuleissa on taiteellisella suunnittelulla ja teknisellä toteutuksella painopisteensä pinnoissa ja tasoissa, niin lankatekniikoita kuin ne ovatkin. Nypläyksessä tehdään myös pintoja, mutta jopa pinnoissa korostuu yksittäisten lankojen tai lankaparien merkitys. Nypläyksessä pinnat ovat hyvin vaihtelevia, muuntautumiskykyisiä ja koko ajan vuorovaikutuksessa tekstiilin muiden osien kanssa juuri tekniikan lankamaisuuden vuoksi.

 

Sivustakatsojasta nypläys näyttää todella sekavalta, kokenut nyplääjä liikuttelee lukemattomia nypylöitä katsojan silmien edessä todella nopeasti ja ilman näkyvää logiikkaa. Hän ei kuitenkaan tee mitään muuta kuin siirrä nypylöillä olevia lankoja toistensa yli ja ali erilaisilla perussiirtojen yhdistelmillä kulloisenkin mallinsa edellyttämässä järjestyksessä.

 

Kokeneen nyplääjän suoritustaito nypylöiden siirtelyssä, joka on täysin mekaaninen taito, on kehittynyt harjoituksen myötä nopeaksi. Kuitenkaan ilman siihen liittyvää tietoa, mitä tehdä milläkin nypylällä ja mihin laittaa neula milloinkin, ja tiedon sulautumista yhdeksi taidon kanssa, ei nyplääjä voisi nyplätä eteenpäin. Tavoitteena oleva tietyn nyplätyn työn syntyminen ei toteutuisi ilman tietoa, joka mahdollisesti on automatisoitunut lähes mekaanisten toimintojen automatisoitumisen tasolle. Nyplääjällä on tällöin taito, joka on tiedon ja toiminnan yhdistelmä.

 

Tieto siitä, kuinka jokin tietty malli saadaan nyplättyä, jokin tietty tulos saadaan aikaiseksi, perustuu hyvin paljon luonnontieteellisiin tosiseikkoihin.[4] Nypläyksen tulos on kuitenkin hyvin erilainen, se mitä nypläyksellä tavoitellaan, perustuu täysin muulle kuin matemaattiselle tai teknologiselle pohjalle. Nypläyksen viehätys tekniikkana sen tekijälle on todennäköisesti juuri tässä yhdistelmässä, jossa aivotoiminta, ajattelu ja järkeily sekä käden toiminta, mekaaninen tekeminen, ovat niin kiinteästi sidoksissa toisiinsa, jatkuvasti koko työskentelyn ajan sekä ennen ja jälkeen varsinaisen työskentelyn.

 

Suunnitteluvaiheesta alkaen täytyy nyplääjällä olla tieto tekniikan mahdollisuuksista ja rajoista luonnontieteellisissä puitteissa. Mahdollisen taiteellisen suunnitelman jälkeen teknistä toteutusta suunniteltaessa tapahtuu kaikki hyvin matemaattiselta pohjalta. Tällöin tiede palvelee taidetta: kaiken tavoitteena on kuitenkin kaunis toteutus, jota tekniikka palvelee.[5] Vielä viime vuosisadalla pitsin taiteellinen suunnittelija, nyplättävän mallin tekijä ja varsinainen työn suorittaja, nyplääjä, olivat jokainen oma ammattikuntansa.[6]Ymmärtääkseni nyplättävän mallin tekijän tietotaidon olleen korkeimmalla tasolla tai monipuolisin. Tänä päivänä nypläyksen harrastajassa saattavat yhdistyä kaikki kolme osa-aluetta, tuotettu pitsimäärä jääkin pienemmäksi.

 

Mekaanisena toimintana nypläys edellyttää hienompaa ja karkeampaa toimintaa käsiltä. Nypylöiden siirtelyssä sinänsä ei ole niin paljon hienomotoriikkaa, mutta neulan laittaminen oikeaan reikään oikeiden lankojen välistä edellyttää jo tarkkuutta. Muu tarkkuus onkin lähinnä henkistä työhön keskittymistä, jotta kädet tekevät liikkeensä oikeilla nypylöillä oikeassa järjestyksessä. Mielenkiintoista on myös vasemman ja oikean lähes täysin samankaltainen toiminta. Nypläyksessä ei vasen- tai oikeakätisyydellä ole merkitystä, kummallakin kädellä nyplätään samalla tavalla. Vain hienomotoriset tehtävät, kuten neulojen laittaminen, tehdään ”vahvalla” kädellä.

 

Perinteisesti nypläys opittiin sukupolvien ketjussa.[7] Nyplääjän taidoista riippuen hän jossain elämänsä vaiheessa jäi nypläämään vain yhtä pitsimallia tai muutamaa samantapaista. Hänen älyllinen kapasiteettinsa ei riittänyt enempään ja hän oppi mallin ulkoa, ei käyttänyt enää ajattelukykyään nypläykseen, vaan kehitti lähinnä mekaanista suvereniteettiaan, tavoitteena nopeasti runsas määrä pitsiä ja näin parempi ansio.[8]

 

Jokaisesta nyplääjäsukupolvesta nousee kuitenkin aina esiin joku ns. mestarinyplääjä. Tällainen taitaja saattoi nyplätä mitä malleja tahansa ja muunnella vanhoja sekä kehitellä uusia. Hänen taitonsa eivät olleet pelkästään teknisiä vaan hyvin usein yhdistettynä taiteellisuuteen uusien mallien suunnittelussa.[9] Tällaisista henkilöistä välittyy heidän töidensä kautta monia erilaisia älyllisiä ominaisuuksia, lähinnä ehkä jonkinlaista matemaattista kykyä, avaruudellista hahmotuskykyä ja logiikkaa. Ehkä tässä on syy siihen, miksi vahvasti taiteelliset ihmiset eivät ole omaksuneet nypläystä ilmaisukeinokseen, vaikka se tekniikkana tarjoaa rajattomat mahdollisuudet erilaisille toteutuksille.

 

Nypläys, lankojen tasolta tarkasteltuna, soveltaa olemassa olevaa luonnontietoutta ja muuntaa tältä pohjalta lankojen käsittelyn taidoksi. Olennaista on kuitenkin ehkä yhteys lankojen siirtelyn ja aivotoiminnan välillä nimenomaan tietämisen ja taidon yhdistämisessä.[10] Nypläys sinällään varmasti synnyttää uuttakin tietoa, mutta nimenomaan itseään koskevaa, korkeintaan johonkin muuhun lankatekniikkaan sovellettavaa. Käsityön tieteellisyyttä tarkasteltaessa nypläys muodostaa mielestäni kuitenkin oivan kohteen tiedon ja taidon välisten suhteiden, käden taitojen ja aivotoiminnan yhteyksien tutkimisille. Nyplääjä ilmaisee nypläämällään työllä sekä tietonsa että taitonsa, nimenomaan toisiinsa sulautuneena.

 

Lähtökohtana nypläyksen historiassa noin 1500-luvulta lähtien on ollut kauneuden tuottaminen. Tekniikka on koko ajan palvellut kauneutta ja kehittynyt makusuuntauksien edellyttämällä tavalla tuottamaan kulloinkin kauniina pidettyjä pitsejä. 1700-luvulla se kehittyi huippuunsa nyplättyjen pitsien ollessa vahvoilla muodissa.[11] Tänä päivänä yritetään nypläyksessä oppia sitä, mitä 1700-luvulla osattiin. Myös soveltavia suuntauksia on syntynyt, jolloin suhteellisen yksinkertaisin keinoin tuotetaan jotain uutta ja esteellisesti nautittavaa, käytetään lankoja ilmaisuvälineenä.[12]

 

Nykypäivän teknistyneen yhteiskunnan ihminen on löytänyt pitseistä ja nypläyksestä katoamassa olleen maailman, johon herättiin yhtä aikaa eri puolilla Eurooppaa ja myös Euroopan ulkopuolella 1970-luvulla. Nykyään hyvin kansainvälinen joukko, lähinnä harrastajia, kokoontuu joka toinen vuosi rakastamansa turhuuden ääreen ja keskustelemaan siitä, enemmän tekniikasta kuin itse tuotteista.[13] Moni on sanonut, ettei mikään muu käsityön laji ole saanut häntä niin liikkeelle ja paneutumaan siihen niin vahvasti kuin nypläys.

 

Turhuuksien turhuus pitsit ja hidas, tietoa ja taitoa vaativa pienimuotoinen käsityömuoto nypläys vetoavat meissä johonkin, joka kulkee sormenpäiden kautta aivoihin ja silmien kautta sydämiimme. Nypläys sopii niin kaunosielulle kuin matemaatikolle, se vetoaa älyyn ja tunteeseen, järkeen ja kauneudenjanoon. Se on puhdasta sormivoimistelua tai henkistä hoitoa.[14]

 

Nypläys – kuten haluatte.