Tapahtumakalenteri
klo 10 - 16
-------------------------------
Rauman museo tuo kansainväliseen kesänäyttelyynsä pitsiä Venetsiasta
Venetsialainen pitsi valloittaa Rauman taidemuseon yläkerran, kun Rauman museo tuo kansainvälisen pitsinäyttelyn “KUVIOITA MERELTÄ – VENETSIALAISTA PITSIÄ JA NYKYTAIDETTA” osaksi Pinnalan näyttelykesää. Näyttelyssä on esillä venetsialaista pitsiä vuosisatojen takaa aina nykypäivään saakka.
Venetsialaiset pitsikuviot ovat inspiroituneet merestä, ja tätä yhteyttä avataan näyttelyssä vuoropuhelussa taiteen kanssa. Näyttelyssä nähdään kaksi kotimaista nykytaiteilijaa, kuvataiteilija Anna Niskanen ja mediataiteilija Niko Tiainen.
Rauman museon ja Rauman taidemuseon yhteisnäyttely avautuu taidemuseon yläkerrassa 29.6.2024. Näyttely on Rauman museon kesän päänäyttely ja kuuluu museon joka kolmas vuosi pidettävien kansainvälisten pitsinäyttelyiden sarjaan.
Pitsejä vuosisatojen takaa
Rauman museon kansainvälisellä pitsinäyttelytoiminnalla on pitkät perinteet. Jo 1970-luvulla alkaneissa näyttelyissä on esitelty käsin nyplättyä tai ommeltua pitsiä ympäri Eurooppaa.
“Koskaan aiemmin ei näyttelyissä ole kuitenkaan nähty näin vanhoja pitsejä. Näyttelyyn lainaan saapuvista pitseistä vanhimmat ovat 1500-luvulta", kertoo museointendentti Hanna-Leena Salminen.
Näyttelyssä nähdään Venetsian museosäätiöön, Fondazione Musei Civici di Veneziaan kuuluvan Museo di Palazzo Mocenigo kokoelmista lainaan saatua venetsialaista neulapitsiä. Näyttelyä on valmisteltu jo vuodesta 2017 lähtien. Aloite Venetsilaisen pitsin tuomisesta Raumalle tuli Dottoressa Chiara Squarcinalta, jonka vastuualueeseen kuului tuolloin Buranon pitsimuseon johtajan tehtävät. Vuodesta 1996 Venetsian kaupungin museosäätiössä työskennellyt Dottoressa Squarcina toimii nykyään tutkimusjohtajan tehtävissä organisaation hallinnossa. Dottoressa Squarcina on läsnä lehdistötilaisuudessa.
Näyttelyn esineiden kautta saa hyvän kuvan Venetsialaisen pitsin tekniikan ja eri tyylilajien kehityksestä. Myös raumalaisessa nyplätyssä pitsissä on häivähdys venetsianpitsin kuvioista.
Meri on ollut suuri inspiraation lähde niin pitsinnyplääjille kuin taiteilijoille. Kuohuvat aallot, tyrskyt ja rasvatyyni yhdistävät ihmisiä eri ajoissa ja paikoissa. Kuvataiteilija Anna Niskanen työskentelee monumentaalisten syanotypia-sarjojen parissa. Hän kuvaa merta pääasiassa ulkomailla työskennellen.
“Vettä on kaikkialla ympärillämme ja sisällämme – ruumiimme vesi kannattelee meitä. Veden liikkeen äärellä, välkkeessä ja solinassa me muistamme, mistä olemme peräisin. Suurten uniikkiteosten materiaalisuus ja vedosten pinnat muistuttavat niiden tekotavan fyysisyydestä ja valmistamiseen käytetystä ajasta”, kertoo kuvataiteilija Anna Niskanen teossarjastaan.
Niskasen preussinsiniset meriaiheet saavat rinnalleen abstraktimman valoveistoksen. Mediataiteilija Niko Tiainen on tullut viime vuosina tutuksi raumalaisille vaikuttavista tapahtumallisista ja paikkasidonnaisista mediainstallaatioista. Näyttelyyn rakentuvassa tilausteoksessaan Tiainen hyödyntää Venetsian sääolosuhteita, jotka ohjaavat esillä olevaa teosta. Teos saa ensiesityksensä näyttelyssä.
Lisätiedot:
Hanna-Leena Salminen, museointendentti, puh. 044 334 3525, hanna-leena.salminen@rauma.fi
Heta Kaisto, museointendentti, puh. 044 022 4154, heta.kaisto@rauma.fi
-------------------------------